"En ole nainen.
En ole mies.
Olen lapsi."

Olit kahdeksantoista.

Minä vanhempana
seurasin sinua.
Enkä ole vieläkään liian vanha leikkimään.

Aihe

Lohenpunaiset alakaapit
sitruunankeltaiset yläkaapit
katto kuin auringonpolttamaa hiekkaa.

Seinillä sävyt vaihtuvat asteittain
merenvihreästä valkoiseen.

Aihe

Kuvassani olet kaunis,
arrogantti, kaikkitietävä,
pitkätukkainen ja mustaviiksinen.

Muistoissani
rakastat ja arvostat.
Yhä saan siitä voimaa.

Enkä halua tietää mitä sulle nyt oikeasti kuuluu.


(Inspiraation lähteenä Runotorstai.)

En tahdo jakaa valmiita rooleja
en täydellistä juonikaavaa
en autttajaa ja vastustajaa
en hamartiaa ja katharsista paikoilleen.

Mitä fiktiosta poistaisin
epäuskottavat tapahtumat
ikävät ja turhat tunteet
teot jotka eivät johda mihinkään.
Elämässä niitä osaan arvostaa.

aihe

Musta helmi
yksi nauhassa
uneksin sinusta
painajaisia.

En tahdo nauhaa katkaista
en kaikkea hyvää unohtaa
en mustaa helmeä valkaista

en valheeksi muistoa pakottaa.

Aihe

Älä huoli,
ystäväni,
jos emme hetkeen kohtaa.

Elliptisillä kiertoradoilla
eri nopeuksilla ja etäisyyksillä
ei ole aina helppoa päästä lähekkäin.

(Aiheena)

En voi väittää
ettenkö olisi ollut
välitetty
ymmärretty
rakastettu.

Hippi saattoi haadeksen läpi
tuki ja taipui
perinteisen vaimon tavoin.

Maalaispoika
auttoi sukunsa voimalla
- kaikilla oli hyvä sydän.

Hevari ja bisnesmieskin
tulivat luokseni
pimeimpinä öinä ja päivinä.

Hintti heitti
kuulokeensa korvilleni
turrutti kipua eurobeatilla.

Shamaanin kanssa
katsoin maailmaa
hetken aikaa samalta suunnalta.

Nörtille voin
aina soittaa
sinkkuangstisena lauantai-iltana.

Kiltti itäsuomalainen mies
vahvistava sydänystävä
tietysti puhumme myös pornosta.

Uusimpana satanisti
otti kiinni ranteestani
vetää ylös juoksuhiekasta.

Jotenkin ne aina
löytävät minut
tuntevat huutoni
kuulevat tuskani.

Vain yksi heitä yhdistää
- tunteettomampi sukupuoli?

Aiheena

Sileäksi tallattu
mielenrauhan polku
nykyisin niin harvojen kulkema.

Sivuun astuminen
ei ole erehdys
vain kehotus löytää uudelleen.

Ei vie minnekään
on perillä itsessään.
Tähän loppuun joku klisee.

Toisesta runotorstairunostani tuli jo melkein kokonaan vakava.

Heikko ruumis.
Vahva pää.
Taiteella tuskaa vastaan.

Rapsuttaisimme toistemme turkkeja.
Nuuhkisimme toistemme tuoksuja.
Nuolisimme, pökkisimme.
Purisimme, raapisimme?

Voisimme elää ilman sanoja.

Kuulostaapa suomen kielen konditionaali kauniilta. Aiheena oli sanat.

Tämä syntyi alunperin Ufopolin kommenttilaatikkoon, ja yllytyksen myötä osallistun siis minäkin:

Runosuoni sykkii
luovuus tarpeillaan kykkii
taidetta maailmaan lykkii.

Hieno kuin aatos
isänmaan paatos
vaikka mielessä ois Kos.

Runotorstain haasteena oli 6.12.

Olen matkalla
mystisessä labyrintissä
tai ufon avaruuslaivassa.

Elämäni on kuin hauras lasi
tai rikkinäinen mandoliini,
mutta malja on juotava pohjaan tuntematta tuskaa.

Tämä oli vastaus Runotorstain 110. haasteeseen.

Maailmankello aikaa mittaa
maan lasten halusta ei piittaa
onnellista ja ihanaa aikaa
liian nopeaan kuljettaa.

Poetessa, joka ei pelkää,
nousee kondoorikotkan selkään
lentää, luo maailmankellon
uudelleen kuin Puumalan pellon
mielessään.

Paperille sen kirjoittaa.

Taiteeseen pakenee aikaa
tulee osaksi luovaa taikaa
ei mennyttä ei tulevaa haikaa.
Ikuisuuden hetkestä löytää.

Tämä oli vastaus Runotorstain 109. haasteeseen.
Haastan kaikki Huonoiden runoilijain seuran jäsenet osallistumaan Hilkan päivänä eli ensi torstaina 27.11 annettavaan haasteeseen.